Romutuspalkkio sähköpyörään – Mikä on muuttunut?
Suomessa pystyi vuoteen 2021 saakka hyödyntämään auton romutuspalkkion sähköpyörän hankintaan. Sen tavoitteena oli tukea ihmisiä valitsemaan vähäpäästöisempiä vaihtoehtoja ja sähköpyöriä hankittiinkin sen avulla paljon. Vaikka Suomessa ei juuri tällä voi hyödyntää auton romutuspalkkiota sähköpyörän ostamiseen, keskustelua aiheesta käydään jatkuvasti.
Romutuspalkkio ja sähköpyörä — Mitä Suomessa aiemmin sai?
Romutuspalkkio on otettu Suomessa käyttöön useaan otteeseen autojen kierrätyksen ja ajoneuvokannan uudistamisen keinona. Vuonna 2020–2021 järjestetyssä kampanjassa palkkiota tarjottiin laajasti. Jos henkilö romutti vanhan autonsa, palkkiota saattoi hakea uuteen vähäpäästöiseen autoon, sähköpyörään tai joukkoliikennelippuun.
Tällöin sähköpyörä oli varteenotettava vaihtoehto palkkion hyödyntämiseen. Palkkiota myönnettiin sähköpyörän hankintaan ja tukea oli mahdollista saada enintään 1 000 euroa. Useat hakijat hyödynsivät tätä mahdollisuutta ja kävikin niin, että tuki sähköpyörään muodosti merkittävän osan kampanjan kokonaiskäytöstä.
Kampanjassa romutettiin yhteensä 6 500 autoa. Romutuspalkkiokampanjan aikana peräti 71 % tuista ohjautui sähköpyörien ostoon. Seurantatutkimus osoitti, että pyörät tulivat aktiiviseen käyttöön ja talouksien autokanta pieneni: useissa perheissä sähköavusteinen pyörä korvasi yhden aiemmista autoista.
Nykyinen hallitus on linjannut, että tavoitteena ei ole enää pelkästään ilmastotavoitteet, vaan ensisijaisesti uudistaa autokantaa sekä edistää uusien autojen kauppaa. Siksi romutuspalkkiota ei voi hyödyntää enää sähköpyöriin. Auton romutuspalkkion pystyi hyödyntämään siis sähköpyörään tai joukkoliikenteen käyttöön. Tämä mahdollisti monelle autoilun korvaamisen kevyemmällä ja ympäristöystävällisemmällä liikkumisella.
Romutuspalkkion uudistukset ja rajauksen muutos
Hallituksen tekemä päätös uudesta romutuspalkkiosta tarkoittaa, että sähköpyörää ei voi valita enää vaihtoehdoksi.
Tuorein laki, joka on hyväksytty ja astuu voimaan 1.1.2026, sallii romutuspalkkion ainoastaan uuden henkilöauton hankintaan. Palkkion suuruus on säädetty 2 500 euroon, jos uusi auto on nollapäästöinen (esimerkiksi sähkö- tai vetyauto) ja 2 000 euroa, jos uuden auton CO₂-päästöt jäävät alle 140 g/km.
Mikä muuttui ja miksi tuki sähköpyörille poistui?
Poistettu muutos heijastanee hallituksen prioriteetteja ja pyrkimystä ohjata autoilu kohti vähäpäästöisempää, mutta silti autoon perustuvaa liikennettä. Uudessa ohjelmassa korostetaan nimenomaan uuden auton hankintaa, ja erityisesti sähkö- ja vetyautojen osuuden kasvattamista.
Se, että sähköpyörä vaihtoehtona poistettiin, tarkoittaa myös sitä, että kampanjan ympäristöhyödyt, kuten päästöjen vähentäminen, autoilun vähentyminen sekä kaupunkiliikenteen keventyminen muuttuvat erilaisiksi. Tavoitteena on esnisijaisesti autokannan uudistaminen, ei liikkumistottumusten muuttaminen kevyen liikenteen suuntaan.

Vaikutukset pyöräilyn ja vähäpäästöisen liikkumisen näkökulmasta
Edellisen kampanjan aikana sähköpyöriin käytettiin valtaosa romutuspalkkioista, joten kyllähän se väistämättä vaikuttaa myös monella sähköpyörän hankintaan.
Myös hallituksen päätös työsuhdepyörän veroetuuden poistamisesta on vaikuttanut isosti pyöräkauppaan. Veroetuus poistuu vuoden 2026 alusta. Veroetuuden poisto sai aikaan sen, että sähköpyörien hinnat laskivat selvästi. Hallituksen esitys julkaistiin juuri pyörämyynnin huippusesongin aikaan, jolloin liikkeissä oli runsaasti varastoa odottamassa kevään ja kesän 2025 päämyyntikautta.
Vaikka tämä veroetuus ei ole sama asia kuin romutuspalkkio, sen päättyminen on vaikuttanut pyörien myyntiin. Kun samaan aikaan romutuspalkkio uudelleen suunnattuna useisiin ajoneuvoihin ei enää tue sähköpyöräilyä, pyöräilyn asema tukien kohteena heikkenee entisestään.
Tämä on merkityksellistä erityisesti kaupungeissa, joissa sähköpyörä tai tavallinen pyörä voi korvata autoa monella arjen matkalla ja tarjota edullisen, päästöttömän sekä usein nopean liikkumistavan.
Yhteenveto: Sähköpyörän romutuspalkkio on toistaiseksi ainakin historiaa
Suomessa on siis ollut käytössä romutuspalkkio, jonka yhteydessä korvauksella saattoi hankkia myös sähköpyörän tai joukkoliikennelipun. Tämä malli edisti monien siirtymistä auton ulkopuoliseen liikkumiseen ja tuki kestävää liikkumista.
Vuoden 2025–2026 uudessa kampanjassa tämä mahdollisuus on kuitenkin poistettu: romutuspalkkio kohdistuu jatkossa vain uuden auton hankintaan, mieluiten sähkö- tai vetyautoon. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan kuitenkin syyskuun 2024 arvonlisäveron korotus johti uusien autojen ensirekisteröintien poikkeuksellisen jyrkkään laskuun, joten on mielenkiintoista nähdä, miten romutuspalkkio vaikuttaa uusien autojen myyntiin.
Sähköpyöräily kuitenkin tuo valtavia etuja ja hyötyjä elämään, vaikkei siihen romutuspalkkiota voi enää hyödyntääkään.
Ota yhteyttä – autamme löytämään sinulle täydellisen pyörän!
Autamme sinua mielellämme löytämään juuri sinulle sopivan pyörän. Ota yhteyttä tai tutustu suoraan laajaan valikoimaamme verkossa!
- Paras sähköpyörä – Miten löydät juuri sinulle sopivan mallin?
- Sähköpyörän ensihuolto – Miksi se on tärkeä ja mitä siihen kuuluu?
- Sähköpyörän viritys – Mitä jokaisen pyöräilijän tulee tietää?

